kunnallisvaalit

Suomen kunnallisvaalit järjestetään lokakuussa joka neljäs vuosi, mutta miten Suomen ja Ruotsin kunnallisvaalit eroavat toisistaan?

Kuntien määrä:
Suomi: 320
Ruotsi: 290
2000-luvun alussa Suomessa oli 448 ja Ruotsissa 289 kuntaa.

Miten usein kunnallisvaalit järjestetään?
Suomi: Joka neljäs vuosi, seuraavan kerran keväällä 2017.
Ruotsi: Joka neljäs vuosi, seuraavan kerran syksyllä 2018.
Vuosina 1970–94 Ruotsissa vaalit järjestettiin joka kolmas vuosi. Suomessa vaalit on järjestetty neljän vuoden välein vuodesta 1956 lähtien.

Ovatko kunnallisvaalit ja eduskuntavaalit kytketty toisiinsa?
Suomi: Eivät ole. Eduskuntavaalitkin järjestetään neljän vuoden välein, seuraavat vaalit ovat keväällä 2015.
Ruotsi: Kyllä ovat. Ruotsissa eduskunta-, kunnallis- ja maakäräjävaalit järjestetään aina samana päivänä.
Ruotsissa yleisten vaalien vaalipäivät yhdistettiin vuonna 1970.

Äänioikeus kunnallisvaaleissa
Suomi: Äänioikeuden ikäraja on 18 vuotta. Islantilaiset ja norjalaiset kansalaiset sekä muiden EU-maiden kansalaiset saavat äänestää, mikäli heille on väestörekisterissä merkitty kotipaikkakunnaksi suomalainen kunta. Myös muiden maiden kansalaisuuden omaavilla maahanmuuttajilla on äänioikeus samoin perustein, mikäli he ovat asuneet kunnassa vähintään kahden vuoden ajan.
Ruotsi: Äänioikeuden ikäraja on 18 vuotta. Islantilaiset ja norjalaiset kansalaiset sekä muiden EU-maiden kansalaiset saavat äänestää, mikäli he ovat kirjautuneet Ruotsin väestörekisteriin. Myös muiden maiden kansalaisuuden omaavilla maahanmuuttajilla on äänioikeus samoin perustein, mikäli he ovat olleet kirjautuneina väestörekisterissä vähintään kolmen vuoden ajan.

Äänioikeus eduskuntavaaleissa
Suomi: 18 vuotta täyttäneillä Suomen kansalaisilla.
Ruotsi: 18 vuotta täyttäneillä Ruotsin kansalaisilla.

Äänestysprosentit kunnallisvaaleissa
Suomi: 2012: 58,3 %, 2008: 61,3 %, 2004: 58,6 %, 2000: 55,9 %
Ruotsi: 2014: 82,8 %, 2010: 81,6 %, 2006: 79,4 %, 2002: 77,9 %
Viimeisten vaalien äänestysprosentit ovat sekä Suomessa että Ruotsissa alhaisimmat 30 vuoteen.

Äänestysprosentit eduskuntavaaleissa
Suomi: 2015: 70,0 %, 2011: 70,5 %, 2007: 67,9 %, 2003: 69,7 %
Ruotsi: 2014: 85,8 %, 2010: 84,6 %, 2006: 82,0 %, 2002: 80,1 %

Ulkomaan kansalaisten äänestysprosentti kunnallisvaaleissa
Suomi: Kunnallisvaaleissa 2008 vajaat 20 % ulkomaan kansalaisesti kävivät äänestämässä.
Ruotsi: Kunnallisvaaleissa 2010 36 % ulkomaan kansalaisista kävivät äänestämässä.

Kunnallisten luottamushenkilöiden sukupuolijakauma
Suomi: 37 % valtuutetuista ja 46 % hallitusten jäsenistä ovat naisia.
Ruotsi: 43 % valtuutetuista ja 41 % hallitusten jäsenistä ovat naisia.
Suomessa kunnanhallituksiin jäsenet pitää valita niin, että vähintään 40 % ovat miehiä ja 40 % naisia. Tilastot ovat kaudelta 2008–2012 (Suomi) ja 2010–2014 (Ruotsi).

Alle 30-vuotiaiden osuus valtuutetuista
Suomi: 6 % kunnanvaltuutetuista on 18–29-vuotiaita. Ikäryhmän osuus koko väestöstä on 15 %.
Ruotsi: 8 % kunnanvaltuutetuista on 18–29-vuotiaita. Ikäryhmän osuus koko väestöstä on 16 %.
Tilastot ovat kaudelta 2008–2012 (Suomi) ja 2010–2014 (Ruotsi).


Kunnallisveroprosentit
Suomi: Keskimääräinen kunnallisveroprosentti vuonna 2015 on 19,84 %.
Ruotsi: Keskimääräinen kunnallisveroprosentti vuonna 2015 on 32 %.

Vaalit ja vastuualueet

Ruotsissa järjestetään suorat vaalit sekä paikallis- että aluetasolla, eli kunnallisvaalit ja maakäräjävaalit. Suomessa järjestetään kunnallisvaalit, mutta suomalaisessa hallintojärjestelmässä ei ole maakäräjiä vastaavaa aluellista tasoa. Sen sijaan Suomen kunnat kuuluvat maakuntaliittoihin, ja ne tekevät myös yhteistyötä niin sanottujen kuntayhtymien muodossa. Kansalaisten sijaan kunnalliset luottamushenkilöt valitsevat näiden alueellisten toimijoiden päättäjät. Kainuu on tässä asiassa poikkeustapaus. Siellä on 2000-luvulla kokeiltu Ruotsin maakäräjiä muistuttavaa alueellista hallintoyksikköä, johon alueen asukkaat saavat itse suoraan valita edustajansa. Ahvenanmaalla on itsehallinnonsa myötä oma järjestelmänsä maakuntapäivineen ja maakuntahallituksineen, joka poikkeaa sekä Manner-Suomen että Ruotsin hallintojärjestelyistä.

Ruotsissa terveyshoito on suurelta osin maakäräjien vastuulla. Kuntien vastuu rajoittuu tiettyisiin palveluihin, kuten esimerkiksi vanhusten huoltoon ja kouluterveydenhuoltoon. Suomessa kunnat vastaavat terveyshoidosta, mutta käytännössä esimerkiksi erikoissairaanhoito tuotetaan sairaanhoitopiireissä, joka on eräs kuntayhtymän muoto. Erikoissairaanhoidosta päättävät eivät siis Suomessa ole kansalaisten suoraan valitsemia edustajia.

Ruotsin ja Suomen vaalijärjestelmien suurimpia eroavaisuuksia on, että Ruotsissa äänestetään pääsääntöisesti vain puoluetta, kun taas Suomessa äänestetään aina myös tiettyä ehdokasta. Ruotsissa puolueet asettavat etukäteen ehdokkaansa järjestykseen, jonka perusteella valtaosa ehdokkaista tulevat valituiksi. Vaikka Ruotsissakin on 1990-luvulta lähtien ollut mahdollista äänestää yksittäisiä ehdokkaita, on erittäin vaikeaa tulla valituksi puolueen listan häntäpäästä. Suomessa ehdokkaiden puoleiden sisäiset järjestykset ratkaistaan täysin henkilöäänten perusteella.

Ruotsissa siis kaikki yleiset vaalit, EU-parlamenttivaaleja lukuun ottamatta, järjestetään yhtaikaa, kun taas Suomessa eduskunta- ja kunnallisvaalit ovat eri vuosina. Tämä saatta olla osaselitys siihen, että äänestysprosentti on reilusti korkeampi Ruotsissa kuin Suomessa. Toisaalta järjestelmä saattaa myös vaikuttaa vaaleista käytävään julkiseen keskusteluun, jossa kunnallisvaalit jäänevät pienemmälle huomiolle.

–  Kyllä kunnalisvaaleistakin keskustellaan, mutta valtiontason politiikka on päällimmäisenä, kun puhutaan Ruotsin tulevista johtajista. Maakäräjät joutuvat ehkä pahiten paitsioon. Tälläkin järjestelmänsä on sekä etunsa että haittansa, kertoo professori Jan Sundberg Helsingin yliopistosta.

Järjestelmän myötä Ruotsissa voidaan vertailla äänestyskäyttäytymistä eri vaalien välillä yksilötasolla, ja Sundberg mainitsee mielenkiintoisen yksityiskohdan tähän liittyen.

– 1970-luvulla vain 4–5 prosenttia äänestäjistä hajotti äänensä, eli äänestivät eri puolueita kunnallis- ja eduskuntavaaleissa. Nykyään vastaava luku on noussut 30 prosenttiin. Tätä emme voi kunnolla mitata Suomessa. Toki kansalaisilta itseltään voi kysyä, mutta nämäkään luvut eivät ole täysin vertailtavissa siitä syystä, että vaalit järjestetään eri ajankohtina, Sundberg kertoo.

Kunnan johtaminen ja hallinto Sundberg nostaa maakäräjien lisäksi esille toisen selkeän eron Ruotsin ja Suomen kunnallishallinnossa.

– Ruotsissa jaetaan puoluetukea kunnallistasolla, eli sieltä löytyy rahaa politiikkaa varten kunnissa. Tämä on johtanut siihen, että suurimmassa osassa kuntia on nykyään osa- tai täysaikaisia palkattuja poliitikkoja, ja sen lisäksi isoilla puolueilla on omat puoluetoimistonsa palkattuine työntekijöineen kunnissa. Näitä piirteitä ei löydy Suomesta juuri laisinkaan. Ruotsissa kunnallispolitiikka on siis jossain määrin ammattimaistunut, Sundberg sanoo ja viittaa ensisijaisesti niin kutsuttuihin kunnanneuvoksiin, jotka vastaavat Suomessa lähinnä kunnanhallituksen jäseniä.

Suomalaisten kuntien luottamushenkilöiden palkkiot vaihtelevat, mutta esimerkiksi Helsingin kaupunginhallituksen jäsenelle maksettiin vuonna 2011 tavallisesta hallituksen kokouksesta palkkiota 245 euroa, eli noin 2 000 kruunua.

Paikallisen demokratian syventäminen on nostettu esille vastapainona kaupunkien ja hallintoyksiköiden kasvulle ja keskittämiselle. Ruotsissa kunnanosahallintoa on kokeiltu jonkin verran enemmän kuin Suomessa, mutta käytännössä lähidemokratiaa on molemmisa maissa institutionaalisoitu melko vähäisessä määrin.

– Helsingissä sitä kokeiltiin muun muassa 1980-luvulla, ja joitakin muitakin kokeilukuntia Suomessa on ollut. Näille toiminnoille pitäisi kuitenkin siirtää myös budjettivaltaa, jotta niillä olisi tosiallista valtaa. On annettava asioita päätettäviksi, sekä resursseja jaettavaksi. Ruotsissa, erityisesti Tukholmassa ja Göteborgissa, on kokeiltu eri malleja, mutta sielläkään resursseja ei ole löytynyt tarpeeksi. Lisäksi pelätään usein järjestelmän byrokratisoitumista, joka onkin hyvin mahdollista. Suomessa pitäisi rohkeammin ja useammin kokeilla erilaisia ratkaisuja, jotka eivät välttämättä tarvitsisi olla hallintolähtöisiä. Ennen kaikkea lähtökohtana pitäisi olla se, että kunnat voisivat kokeilla keskenään erilaisia malleja, sanoo kunnallishallinnon professori Stefan Sjöblom Svenska social- och kommunalhögskolanista.

Hän liputtaa muun muassa järjestövetoisen lähidemokratian puolesta.

Kuntakentän kehitys

Ruotsissa kuntakenttää on mullistettu 1900-luvun puolivälistä lähtien. Vuonna 1952 kuntien (silloin kaupunkien, kauppaloiden ja maakuntien), määrä väheni 2 498:sta 1 037:ään. Toisen, vuonna 1962 alkaneen muutosaallon seuraukseni kuntien määrää tippui vuoteen 1974 mennessä 278:aan. Viimeisen 30 vuoden aikana joitakin kuntia on jaettu osiin, ja sitä myötä niiden määrä on kivunnut taas 290:een.

Suomessa kuntien määrä on ollut laskussa 1960-luvulta lähtien, mutta muutos ei ole ollut yhtä raju kuin Ruotsissa. Vuonna 1966 Suomessa oli 545 kuntaa. Vuoteen 2012 mennessä määrä oli laskenut 336:een, osittain 2000-luvulla käynnistetyn kunta- ja palvelurakenneuudistuksen seurauksena. Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus on käynnistänyt uuden kuntauudistuksen, joten Suomen kuntakenttä elää edelleen murroksessa, kun taas Ruotsissa tilanne on pysynyt viimeisten vuosikymmenten aikana suhteellisen vakaana.
Stefan Sjöblomin mielestä maakäräjien kaltaisen välitason puuttumista voidaan pitää yhtenä selityksenä kuntakenttään kohdistuvaan muutospaineeseen Suomessa.

– Se tekee näistä kahdesta järjestelmästä hyvin erilaisia. Tämä on osa sitä sopivan kuntarakenteen löytämisen ongelmaa tänä päivänä, Sjöblom sanoo.

– Tämä johtaa tilanteeseen, jossa halutaan jättikuntia, joiden olisi kyettävä kantamaan tämä vastuu. Tämän seurauksena erot kuntien sisällä kasvavat, Jan Sundberg painottaa. Suomen 2000-luvun kuntauudistuksia on hänen mielestään vaikea verrata Ruotsin vuosikymmenien takaisiin muutoksiin. Ensinnäkin Ruotsissa toimivat jo ennestään maakäräjät, jotka pystyivät ottamaan kuntien palveluita hoidettavikseen. Sitäkin tärkeämpi seikka oli jatkuva talouskasvu, joka mahdollisti keskittämisen ja heikentyneen paikallisdemokratian ilman merkittäviä protesteja.

– Tämä toimii niin kauan kuin rahaa löytyy. Ihmiset pystyvät sulattamaan heikentyneen kansanvallan, mutta jos koulu, päiväkoti tai terveyskeskus lakkautetaan niin tunteet kuohahtavat nopeasti, Sundberg vertailee.

Suomen kuntauudistuksia toteutetaan täysin erilaisessa yhteiskunnallisessa tilassa, talouskriisin ja jopa taantuman keskellä.

– Kuntarakennetta joudutaan Suomessa nyt käyttämään kaiken tähän mennessä luomamme asioiden säilyttämisen välineenä. Tämä on se ensisijainen ero, jonka myötä Ruotsin tilanne on vakaampi kuin meillä Suomessa. Kunnat ovat yhdenvertaisempia keskenään ja Ruotsin rakenne on yleisesti ottaen vankempi. Sen lisäksi löytyy maakäräjätaso, jonka perustaa kukaan ei varsinaisesti arvostele, ja jonka olemassaoloa ei kyseenalaisteta, Sjöblom selittää.

Hän näkee Suomen kuntien tulevaisuuden Ruotsin vastaavia vaikeampana.

– Kuntien välinen valtava eroavaisuus on Suomen suuria ongelmia. Taloudellisten vaikeuksien kanssa painivilla kunnilla saattaa olla äärimmäisen pieni liikkumavara. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut kahtiajakautuminen – heikot ovat entisestään heikentyneet ja vahvat vahvistuneet. Olettaisin, ettei yhtä selkeää polarisaatiota ole tasaisemman kuntarakenneperustan myötä koettu Ruotsissa, Sjöblom arvioi.

Tästä huolimatta Sundberg varoittaa Ruotsinkin haja-asutusalueiden tilanteen mahdollisesta heikentymisestä julkisen tuen vähentymisen myötä.

– Saatamme joutua tilanteeseen, jossa saat syyttää itseäsi mikäli olet valinnut kaukaisen kylän asuinpaikaksesi. Siinä tapauksessa joudut itse huolehtimaan palveluistasi, Sundberg uskoo.

Teksti: Jonas Lindholm / Addeto