Kulttuuripolitiikka Ruotsissa ja Suomessa

8-9 huhtikuuta 2013 järjestettiin symposiumi Cultural policy in Finland and Sweden – Two sides of the same coin? Seminaarinmäen kampuksella Jyväskylän yliopistossa. Tapahtumassa keskusteltiin erityisesti kulttuuripolitiikan tutkimuksesta ja siitä kuinka Suomi ja Ruotsi ovat tehneet erilaisia ratkaisuja kulttuuripolitiikassa.

Ruotsin ja Suomen kulttuuripolitiikan kollokvio herätti kiinnostusta Jyväskylässä

Ruotsissa puhutaan kulttuuripolitiikan alueellistamisesta, kun taas Suomessa sen nähdään olevan keskitetympää. Samalla valtion vaikutus tuntuu uudistusten myötä lisääntyvän Ruotsissa. Jyväskylässä järjestetyssä kulttuuripolitiikan tutkijoiden kollokviossa todettiin kuitenkin, että maita on hankalaa verrata tässä yhteydessä – yhtäältä siksi, että Suomen alueellinen taso on Ruotsiin verrattuna niin heikko, ja toisaalta sen vuoksi että alue-käsitettä voidaan tarkastella joko ylempää valtion välineenä tai ruohonjuuritasolta.

Suomen ja Ruotsin pitkästä yhteisestä historiasta johtuen maiden instituutioilla, sosiaalisilla rakenteilla ja kulttuuripiirteillä on paljon yhteistä. Kuitenkin vertailtaessa Pohjoismaiden kulttuuripolitiikkaa niputetaan Ruotsi ja Tanska usein yhteen; molemmilla mailla on takanaan pitkä itsenäisyys sekä aristokraattisempi kulttuuriperintö kuin muilla Pohjoismailla. Toisaalta Norja ja Suomi ovat uudempia kansallisvaltioita, joiden kulttuuri on jopa Ruotsia ja Tanskaa enemmän juurtunut maatalouteen. Tämä professori Anita Kankaan esittämä vertaus löi alkutahtinsa Jyväskylässä 8.4. pidetylle kulttuuripolitiikan kollokviolle ja antoi lisäksi tuntumaa siitä, kuinka monella tapaa Suomi ja Ruotsi tällä saralla eroavat toisistaan.

Suomen historian professori Petri Karonen loi pohjan kulttuuripoliittista kehitystä käsittelevälle keskustelulle, jossa luotiin historiallinen katsaus maiden hallintorakenteen ja hallintokulttuurin kehitykseen.

– Suomen ja Ruotsin hallinto-organisaatioiden ja -rakenteiden vertailu on aiheellista esimerkiksi sen vuoksi, että mailla on kuusisataavuotinen yhteinen historia, jonka aikana maat muovautuivat monella tapaa samankaltaisiksi. Suomen ja Ruotsin hallinnollisia yhtäläisyyksiä ei kuitenkaan tule painottaa liikaa, Karonen totesi.

Hän kiinnitti huomiota myös siihen, että valtakunnan kahtiajaon jälkeen Pohjanlahden kummallakin puolella käytettiin periatteessa täysin vastakkaisia strategioita hallinnon legitimoimisen osalta. Ruotsissa panostettiin muutokseen ja uudistuksiin, kun taas Suomessa perinteestä tuli iskusana – osittain ikään kuin suojamekanismina suomalaisten pelätessä venäläisen vaikutuksen lisääntyvän. Karosen esitelmä on kokonaisuudessaan nähtävillä osoitteessa Addeto.com.

Historioitsija ja tutkimussihteeri Torbjörn Eng (Riksbankens Jubileumsfond) paneutui varsinkin valtiollisiin aluetasoihin eli lääneihin, joiden yhdistämisiä on viime vuosina tutkittu ja ruodittu.

On muodostettu kaksi uutta aluetta, Skånen ja Läntisen Götanmaan alueet, kun taas monilla muilla alueilla vanhoilla lääneillä on ”kansan tuki”. Asia mutkistuu entisestään, sillä kansalaisten valitsemilla maakäräjillä on Ruotsissa historiallinen ja edelleen tärkeä rooli. Eng totesi, että tilanne on muuttunut melko paljon viime aikoina sen myötä, että Suomessa uudistuksia on tehty nopeammalla tahdilla kuin Ruotsissa. Hän myös osoitti että maita on tältä osin vaikea verrata – osittain siksi, että alue-käsitettä käytetään Suomessa ja Ruotsissa niin eri tavoin, osittain siksi ettei Suomessa ole käytännössä ollut alueellista autonomiaa. Suomessa alueyksiköillä ei ole ollut esimerkiksi verotusoikeutta, mikä on keskeinen asia punnittaessa mahdollisuuksia mallien ja rakenteiden kopioimisessa maiden välillä. Tämä pohdinta johti yhden kollokvion keskeisimmän kysymyksen äärelle: Missä määrin Suomessa ja Ruotsissa tapahtuu kulttuuripolitiikan alueellistamista tai keskittämistä?

Alueellistaminen ja keskittäminen eivät sulje pois toisiaan

Tutkija Jenny Johannisson Boråsin korkeakoulusta on tehnyt viime vuosina paljon vertailevaa tutkimusta kulttuuripolitiikasta alue- ja kuntatasolla. Hänen tutkimuksensa on erityisesti keskittynyt nk. kulttuuriyhteistyömalliin – tämän uuden mallin mukaan kulttuurin määrärahat jaetaan alueellisesti. Hän painottaa mallin olevan vielä niin tuore, että vaikutuksista on toistaiseksi vaikea sanoa mitään. Kuitenkin hän sanoo, että alueellisen tason roolin voidaan väittää vahvistuneen Ruotsin kulttuuripolitiikassa samalla kun on tapahtunut keskittämistä hallituksen vahvistettuaan otetta kulttuuripolitiikassa. Kulttuuripolitiikan saralla on tapahtunut siis alueellistamista, mutta ei välttämättä hajauttamista.

Kulttuurineuvos Esa Pirnes Suomen opetus- ja kulttuuriministeriöstä on sitä mieltä, että suomalaista kulttuuripolitiikkaa leimasi pitkään vahva valtiollinen kiinnostus kansalliseen kulttuuriin ja kansallisen identiteetin ylläpitämiseen valtion varoin. Keskittämisestä huolimatta 1980-luvulla tapahtui jossain määrin myös alueellistamista, mutta valtiot ja kunnat ovat kuitenkin enimmäkseen ainoita todella tärkeitä kulttuuripoliittisia toimijoita. Pirnesin mukaan kunnilla on silti suhteellisen paljon vaikutusvaltaa, ja että systeemin ei tulisi olla niin keskitetty kuin välillä on esitetty.

Kulttuurineuvosto ja Taiteen edistämiskeskus keskeisiä toimijoita

Viimeisten neljän vuosikymmenen aikana valtion Kulttuurineuvostolla Ruotsissa sekä sitä vastaavalla Taiteen keskustoimikunnalla Suomessa on ollut molemmissa maissa merkittävä rooli valtion välineenä, joka ohjaa ja jakaa kulttuuripolitiikan määrärahoja. Suomeen taiteen keskustoimikunta perustettiin joitakin vuosia aiemmin kuin Kulttuurineuvosto Ruotsiin, ja Suomessa keskustoimikunnan tilalle on tänä vuonna tullut Taiteen edistämiskeskus, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntijavirasto.

Kulttuurianalyysin tutkija Erik Peurell teki selkoa Ruotsin tilanteesta. Hänen lausuntonsa tukee Jenny Johannissonin päätelmiä siitä, että Ruotsissa voi huomata alueellistamisen sekä valtion kiinteämmän vaikutuksen kulttuuripolitiikassa. Vuodesta 1974, jolloin valtion Kulttuurineuvosto perustettiin, siitä on Peurellin mukaan tullut eräänlainen valtion kulttuuripolitiikan symboli.

Jyväskylän yliopiston tutkijan Sakarias Sokan mukaan Suomessa kansakunnan rakentaminen oli kulttuuripolitiikan keskeinen päämäärä pitkään ennen itsenäisyyttä. Hän myös painotti pohjoismaisen järjestelmän korporatistisia piirteitä, varsinkin Suomessa, mikä mahdollisesti on myös edistänyt kulttuuripolitiikan laajempaa ankkuroitumista yhteiskuntaan. Taiteen keskustoimikunta on lakkauttanut toimintansa, ja Sokan mukaan Taiteen edistämiskeskuksen uudella johtajalla on suhteellisen paljon valtaa. Jää nähtäväksi, mitä seurauksia tällä on, mutta Sokka on samaa mieltä muiden luennoitsijoiden kanssa siitä, että alueellinen taso on ollut Suomessa erittäin heikkoa. Hän kysyy erityisesti, millainen rooli kunnilla on tulevaisuuden kulttuuripolitiikassa. Sokka otti myös esiin faktan, joka nousi pinnalle kollokvion aikana useaan otteeseen: rakenteet ja instituutiot ovat yksi asia, mutta rahavirrat ratkaisevat, mitä vaikutuksia kulttuuripolitiikalla on tulevaisuudessa. Ruotsissa määrärahat keskittyvät Tukholman alueelle. Kaava on samantapainen Suomessa, jossa varat keskitetään Helsingin seudulle ja maan eteläosiin.

Kasvavia odotuksia ruohonjuuritasolla

Kansalaisyhteiskunnasta keskustellaan yhä enemmän useimmilla politiikan alueilla, myös kulttuurin saralla. Miikka Pyykkönen puhui neljästä pääasiallisesta muutostrendistä, joita kansalaisyhteiskunnalta odotetaan: suurempaa vastuuta palvelutuotannossa, kansalaisten aktivoimista kolmannen sektorin avulla, yhteiskunnan demokratisointia sekä näiden yhdistelmää, mahdollisesti jonkinlaista julkisen ja ei-julkisen sektorin yhteensulautumista (governmentalization of civil society).

Linköpingin yliopiston tutkija Tobias Harding puhui muun muassa järjestöjen toimintaedellytyksistä ja yhteistyön muodoista, samoin kuin muutoksista yksilön kulttuurikäyttäytymisessä. Hän huomautti esimerkiksi, että ei-valtiolliset organisaatiot ovat riippuvaisempia vapaaehtoistyöstä kuin valtion rahoituksesta, ja kysyi, josko amatööri-ammattilainen –näkökulmaa olisi mielekkäämpää tutkia kuin kansalaisyhteiskunnan ja valtion välistä suhdetta.

Suomen kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen erikoistutkija Pasi Saukkonen totesi aluksi, että alueellistamisesta puhuttaessa voidaan käyttää paljon sanoja kuvaamaan niitä toimialoja, jotka eivät istu julkisen sektorin tai yrityssektoreiden raameihin – tällaisia termejä ovat esimerkiksi: non-profit, idea-driven, third sector ja civil society. Hän nosti Suomen systeemistä esiin neljä näkökulmaa, joista kaksi pätevät myös Ruotsiin, kun taas toiset kaksi ovat ominaisia Suomelle. Molemmissa maissa on ammattiartistien ja kulttuuriorganisaatioiden laaja verkosto, jonka ansiosta kulttuuriala on yhteiskunnallisessa keskustelussa ainakin jonkinlainen äänenkantaja. Lisäksi amatöörit muodostavat laajan ja monipuolisen kentän. Saukkosen mukaan maiden erona on se, että sellaisilla kulttuuri-instituutioiden kaltaisilla yksityisillä toimijoilla kuten museoilla on Suomessa suuri merkitys. Esimerkiksi Suomen kulttuurialan kaksi suurinta säätiötä – Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden – ovat todella merkittäviä suomalaisen kulttuuritoiminnan rahoittajia.

 

Miten tästä eteenpäin?

Kollokvio huipentui elävään paneelikeskusteluun, jossa kansallinen sekä aluetason ja kuntatason näkökulma liitettiin globalisaatioon ja vahvistetun pohjoismaisen yhteistyön hyötyihin sekä kulttuuripolitiikan tutkimukseen. Pasi Saukkonen toi esiin kolme tutkimukseen liittyvää toivetta: kulttuuripolitiikan tutkimuksen tueksi tarvitaan lisää yleistä yhteiskunnallista asiantuntemusta ja metodologista asiantuntemusta sekä tutkimustietoa siitä, miten hybridiorganisaatiot toimivat. Tobias Harding huomautti, että tähän asti saatujen, suhteellisen harvojen alan tutkimustulosten perusteella siinä vaikuttaa esiintyvän suuria eroja, kuinka globaalit trendit vaikuttavat kansalaisyhteiskuntaan – aiheesta ei kuitenkaan ole tehty paljoa tutkimusta kansallisella tai alemmalla tasolla. Cuporen tutkimusjohtaja Ritva Mitchell varoitti siitä, että pohjoismainen vahvojen instituutioiden traditio ja hyvin järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta voi pahimmassa tapauksessa muodostua taakaksi; tähän asti uudistuksilla on osoittautunut olevan vaikeuksia tunkeutua pinttyneiden rakenteiden läpi. Maisteri- ja tohtorikoulutus olivat viimeisimpiä kollokviossa käsiteltyjä aiheita. Jenny Johannisson huomautti, että kulttuuripolitiikan koulutusohjelmia on niukasti tarjolla. Karina Horsti Jyväskylän yliopistosta puolestaan peräänkuulutti Pohjoismaille yhteistä tohtorikoulutusta.

Teksti: Jonas Lindholm / Addeto

Kulttuuripolitiikka Suomessa ja Ruotsissa – saman kolikon kaksi puolta?

Ruotsi on toteuttamassa yhä voimakkaampaa regionalisaatiota kulttuurielämän valtiollisissa tukimuodoissa. Edustaako suomalainen kulttuurihallinto sentralisaatiota, ja mistä siinä tapauksessa erot maiden välillä johtuvat? Mitkä ovat päivänpolttavim-mat kulttuuripoliittiset kysymykset ja tulevaisuuden haasteet? Miten akateeminen tutkimus voi vaikuttaa tilanteeseen? Lue lisää.

Videoita seminaarista

Alla olevien videoiden kautta voit nähdä kaikki seminaarin esitykset.

Cultural Policy in Finland and Sweden - two sides of the same coin? 8-9 April 2013. Part one.

Welcoming words, Professor Anita Kangas, Institute for cultural policy, Jyväskylä University
Presentation of Addeto – A new website for communication of research on Finland and Sweden, docent Mats Rolén, project advisor.

Cultural Policy in Finland and Sweden - two sides of the same coin? 8-9 April 2013. Part two.

Förvaltningsstrukturer och förvaltningskulturer i Finland och Sverige, 1500–2000.
Professor Petri Karonen, Department of History. University of Jyväskylä. Comments by PhD Torbjörn Eng, Riksbankens Jubileumsfond. Chair Mats Rolén,docent Mats Rolén, project advisor Addeto.

Cultural Policy in Finland and Sweden - two sides of the same coin? 8-9 April 2013. Part three

Regionalisation or centralisation? main trends in cultural policy in Sweden and Finland.
Chair: Ritva Mitchell, CUPORE
Speakers: PhD Jenny Johannisson, Borås University College and PhD Esa Pirnes,
Counsellor for Cultural A!airs, Ministry of Education and Culture, Finland

Cultural Policy in Finland and Sweden - two sides of the same coin? 8-9 April 2013. Part four. 

The arts councils in the two countries: origin and changes over time.
Chair: Sari Karttunen, CUPORE
Speakers: PhD Erik Peurell, Myndigheten för kulturanalys and PhD Sakarias Sokka,
Department of Social Sciences and Philosophy/Cultural Policy, University of Jyväskylä
 

Cultural Policy in Finland and Sweden - two sides of the same coin? 8-9 April 2013. Part five

A new role for civil society as an actor in Swedish and Finnish cultural
policy.
Chair: Miikka Pyykkönen, Cultural Policy, University of Jyväskylä
Speakers: PhD Tobias Harding, Linköping University and PhD, docent Pasi Saukkonen, CUPORE

Cultural Policy in Finland and Sweden - two sides of the same coin? 8-9 April 2013. Part six

New challenges to Nordic cultural policy. Thinking out of the box.Concluding panel discussion: Jenny Johannisson,
Tobias Harding, Erik Peurell,Miikka Pyykkönen, Karina Horsti and Ritva Mitchell. Chair: Mats Rolén.