Onnistunut Nordiska Nætter -festivaali saa jatkoa

Nordiska Nætter -festivaali järjestettiin Hanasaaressa kesäkuussa. Kaksipäiväisellä tiede- ja kulttuurifestivaalilla kävijät saivat seurata ajankohtaisia keskusteluja tutkimuksesta, maistella pohjoismaisia makuja ja kuunnella musiikkiesityksiä.

Kaksipäiväisen ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskus Hanasaaren järjestämän Nordiska Nætter/Pohjolan yöt -festivaalin aikana järjestettiin paljon mielenkiintoista ohjelmaa.

Addeto oli kuuntelemassa Demokratian voimavirrat -projektiin osallistuvia Henrik Meinanderia ja Anu Koivusta, jotka keskustelivat demokratiasta.
 
– Väitämme kokevamme nyt muutosta, jonka myötä demokratia järkkyy perustuksiaan myöten, Henrik Meinander sanoi.
 
Anu Koivunen puhui interregnumista – siitä, että olemme tällä hetkellä kahden hallinnon välissä.
 
– Puoluejärjestelmät ovat murrostilassa ja kansalaiset hakevat uusia kanavia tuodakseen esiin omia käsityksiään. Joudumme jatkuvasti miettimään, mitä demokratioille tapahtuu. Välitilan käsite on myös tutkijan tapa kertoa, että jotain on tapahtumassa.
 
Koivusen mukaan varsinkin nuoret ovat yhä avoimempia antidemokraattiselle kehitykselle.
 
– Pitää myös kysyä, onko yhteiskuntamme kokonaan murenemassa, Anu Koivunen sanoi.
 
Henrik Meinander totesi, että poliittiset murrokset johtuvat digimurroksesta ja geopoliittisista muutoksista.
 
– Esimerkiksi sodat eivät ole syitä vaan seurauksia.
 

Suomen ja Ruotsin juuret samat, mutta eroja löytyy

Anu Koivunen ja Henrik Meinander puhuivat myös Ruotsin ja Suomen eroavaisuuksista. Sekä Suomessa että Ruotsissa keskustelu maahanmuutosta on aika ajoin ollut kiivasta.
 
– Miten ruotsalaisten ahdinko ja paniikki on selitettävissä? Taloudellisesti Ruotsilla menee hyvin – Ruotsidemokraattien hyvää kannatusta ei voida selittää lamalla, Koivunen sanoi.
 
– Ruotsi ja Suomi ovat mielenkiintoisia, koska mailla on lähes sama lainsäädäntö, mutta maat eroavat toisistaan geopoliittisesti, Meinander sanoi.
 
Meinanderin mukaan mailla on täysin erilainen demokraattinen rakenne, vaikka juuret ovat samat.
 
– Ongelmat ovat samoja molemmissa maissa, mutta niistä puhutaan eri tavoin. Myös poliittisen kulttuurin erityispiirteet muuttuvat parhaillaan molemmissa maissa, Koivunen sanoi.

Monipuolinen ohjelma

Ensimmäistä kertaa Hanasaaressa järjestetty festivaali keräsi kahden päivän aikana hieman yli 300 vierasta. Kävijämäärä vastasi suurin piirtein järjestäjien odotuksia.
 
– Kun jotain järjestää ensimmäistä kertaa, kävijämääriä on ennalta vaikeaa arvioida, mutta olemme tyytyväisiä, projektipäällikkö Janne Wikström sanoo.
 
Hän oli varsin tyytyväinen festivaalin ohjelmatarjontaan.
 
– Ohjelma oli monipuolista ja vastaa Hanasaaren ohjelmatoimintaa. Ohjelmakohdat olisivat tosin voineet alkaa portaittain, nyt moni ohjelma alkoi samaan aikaan.
 
Kehitettävää siis löytyy ja jatkosta on jo päätetty.
 
– Nordiska Nætter järjestetään seuraavan kerran syksyllä 2018. Silloin saamme viettää festivaalia pimeässä syysillassa, Wikström sanoo.
 
Teksti: Michaela von Kügelgen / Addeto
 

Arkisto

Uusimmat uutiset