Tulevaisuus huolettaa nuoria

Monet nuoret aikuiset pelkäävät epäonnistuvansa elämässä, käy ilmi tuoreesta ruotsalaistutkimuksesta.

Linné-yliopiston tavoitteena on lisätä ymmärrystä nuoria eniten askarruttavista haasteista. Tuoreessa tutkimuksessa käy ilmi, että 18–25-vuotiaat nuoret tuntevat huolta ja stressiä tulevaisuudestaan ja pelkäävät epäonnistuvansa elämässä, yliopisto kirjoittaa tiedotteessa. Toisaalta nuoret huolehtivat myös yhä enemmän suurista yhteiskunnallisista ongelmista. Tutkimuksen toteutti Novus Linné-yliopiston toimeksiannosta.

– Nuoruudessa voi keskittyä itseensä ja tehdä hauskoja asioita, kuten matkustella, tavata kavereita ja viettää aikaa sosiaalisessa mediassa. Mutta yhtäkkiä aikuisuuden vaatimukset alkavat muistuttaa itsestään. Nuori alkaa kyseenalaistaa, mitä hän tekee elämällään, ja miettiä, mitä pitäisi tehdä. Tämä synnyttää stressiä ja huolta, kulttuurisosiologian professori Mats Trondman sanoo tiedotteessa.

Monet nuorista havahtuvat siihen, että kännykällä surffailu vie liikaa aikaa, ja miettivät, mitä heidän pitäisi tehdä sen sijaan. 62 prosenttia vastanneista koki, että ruudun edessä vietetty aika turhautti heitä arjessa kaikista eniten.

Tutkimuksen mukaan 42 prosenttia nuorista kokee huolta miettiessään omaa tulevaisuuttaan, varsinkin tulevaa asuintilannetta, työtä sekä ilmastoa. Kuusi kymmenestä oli huolissaan siitä, etteivät he yleisesti onnistu elämässä. 74 prosenttia nuorista koki, että stressin aiheuttamat psyykkiset häiriöt ovat suuri yhteiskunnallinen haaste.

Koko raportti on luettavissa Linné-yliopiston verkkosivuilla.

Teksti: Addeto
 

Arkisto

Uusimmat uutiset