”Nuoret tutkijat menettävät luottamuksensa yliopistoon”

Tutkija Maria Törnroos hyppäsi Helsingin yliopistosta Hankeniin lähes sattumalta. Hän viihtyy hyvin kauppakorkeakoulujen maailmassa, eikä näe itseään yliopistolla jatkossakaan.

– Gradua kirjoittaessani ohjaajani kysyi, haluaisinko jatkaa tutkijana. Silloin sanoin ei, Maria Törnroos kertoo.

Hän opiskeli Helsingin yliopistossa ja valmistui psykologian maisteriksi vuonna 2011. Pikkuhiljaa tutkijan ura alkoi kuitenkin kiinnostaa.

– En tiennyt, mitä tutkimus oikeastaan tarkoittaa, tai mitä se käytännössä on. Mutta en myöskään halunnut aloittaa kliinistä työtä psykologina, Törnroos sanoo.

Opintojensa loppuvaiheessa hän pyrki myös Hankeniin ja kävi muutaman kauppatieteiden peruskurssin.

– Luulin tarvitsevani kauppatieteellistä koulutusta voidakseni tehdä töitä HR:n parissa, mutta kurssit eivät olleet minua varten. Olen enemmän kiinnostunut työhön liittyvästä stressistä ja muista työelämää koskevista kysymyksistä.

Törnroos kirjoitti myös gradunsa työhön liittyvästä stressistä. Vuonna 2011 hän aloitti tohtoriopiskelijana, ja huomasi jo lyhyen ajan jälkeen, että aihepiiri oli hänelle oikea.

Rahoitus = lottovoitto

Alkuun tutkimuksen rahoitus oli Maria Törnroosin kohdalla hieman epäselvä, kuten niin monella muulla tohtoriopiskelijalla Suomessa. Alkuvaiheessa hän sai osallistua ohjaajansa projektiin, mutta rahat olisivat pikkuhiljaa loppuneet.

– Kahden viikon tohtoriopintojen jälkeen ohjaajani sanoi, että minun pitäisi hakea rahoitusta. Silloin en edes tiennyt, mistä kirjoittaisin väitöskirjani, Törnroos kertoo.

Hän sai kuitenkin rahoituksen, joka kattoi tohtoriopinnot kokonaisuudessaan. Hän puhuu tästä kuin lottovoitosta. Jatkuvat ongelmat juuri rahoituksen kanssa saikin Törnroosin hakeutumaan eteenpäin Helsingin yliopistosta.

– Vuoden 2015 lopulla minusta tuli työtön. Olin hakenut rahoitusta saamatta mitään. Silloin tietoisuus iski minuun: olen arvoton enkä osaa mitään. Yritin kuitenkin olla avoimin mielin ja hain post doc-paikkaa Aalto-yliopistosta, Törnroos kertoo.

Sitä paikkaa hän ei saanut, eikä myöskään toista paikkaa Hankenilta, jota hän oli hakenut. Loppujen lopuksi hän sai paikan apulaisprofessorina Hankenilla.

Me-henkeä Hankenilla

Jo parin kuukauden jälkeen Hankenilla Maria Törnroos toteaa, että tutkimustraditio on erilainen kuin Helsingin yliopistolla.

– Yliopistolla pitää kirjoittaa artikkelia artikkelin perään ja julkaista niin paljon kuin mahdollista. Hankenilla keskitytään enemmän tekemään muutoksia organisaatioihin, Törnroos sanoo.

Hänen mukaansa myös tunnelma on erilainen Hankenilla kuin yliopistolla. Hän puhuu me-hengestä, jota hän kaipasi Helsingin yliopistolla.

– Totta kai kilpailemme keskenämme Hankenillakin, mutta meitä rohkaistaan myös tekemään yhteistyötä useamman tahon kanssa, Törnroos sanoo.

Hän tuntee myös olevansa arvostetumpi kuin yliopistolla.

– Täällä minua kutsutaan huippututkijaksi. Yliopistolla kukaan ei koskaan sanonut, että ”me haluamme sinun jäävän”. Täällä olen kuullut lauseen jo monta kertaa, koska sopimukseni päättyy vuodenvaihteessa, Törnroos sanoo.

Ei urakehitystä yliopistolla

Nyt Maria Törnroos hakee rahoitusta, jotta voisi jatkaa tutkijana Hankenilla. Omien sanojensa mukaan hän laajentaa perspektiiviään siellä, kun hän yliopistolla olisi jumiutunut samaan vanhaan.

– Hankenilla minulle on avautunut ihan uusi maailma, ihmiset voivat auttaa minua laajentamaan omaa tutkimustani.

Törnroos ymmärtää toki, että taloudelliset realiteetit ovat erilaisia Helsingin yliopistolla ja Hankenilla, mutta hänen mielestään moni asia riippuu kulttuurista sekä siitä, miten nuoria tutkijoita kohdellaan.

 – Yliopistolla ei ole mitään mahdollisuutta urakehitykseen, siellä tulevaisuudessa odottavat ainoastaan mahdolliset stipendit.

Yliopistolla Törnroos koki, ettei hän voinut kilpailla vanhempien tutkijoiden kanssa – heillä oli automaattinen etumatka.

– Nuorille tutkijoille pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia saada vakipaikkoja, pätkätyöt ovat rasittavia.

Murroskausi

Yliopiston paljon kritisoidut leikkaukset saavat kritiikkiä myös Maria Törnroosilta.

– Nyt monet projektit jäävät kesken, koska joku ryhmästä on saanut potkut. Yliopisto kärsii tästä, koska se ei saa mitään rahoitusta kesken jääneestä tutkimuksesta.

Törnroosin mukaan sekä tilanne että päätökset ovat kestämättömiä. Henkilökunnan on myös vaikeaa ymmärtää tiettyjen päätösten logiikkaa.

– Aikaisemmin ihmiset ovat luottaneet yliopistoon, mutta nyt on meneillään murroskausi. Nuoret tutkijat menettävät luottamuksensa yliopistoon työnantajana.

Omaa tulevaisuuttaan Maria Törnroosin on vaikea ennustaa – vuosi sitten hän ei olisi osannut kuvitella olevansa nyt Hankenilla.

– Vakipaikka olisi mieluisa, mielellään jossakin kauppakorkeakoulussa. Mutta voi myös käydä niin, että olen ulkomailla tai työtön. On mahdotonta sanoa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Teksti: Michaela von Kügelgen / Addeto
 

Arkisto

Uusimmat uutiset