Hanasaari kiertueella – sekä Suomessa että Ruotsissa

Kesään 2017 asti Hanasaaren ohjelmaa pyöritetään ilman omaa kiinteistöä. Toimitusjohtaja Gunvor Kronmanin mukaan kiertue tuo mukanaan paljon hyvää.

Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman. Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman.

– Tämä on meille uusi alku. Nyt meidän on poikettava tutuista tavoista ja kehitettävä uusia lähtökohtia, Gunvor Kronman sanoo.

Samalla hän huomauttaa, että Hanasaari on joutunut luopumaan suuresta osasta toimintaansa liiketoiminnan ollessa tauolla. Kaksi kolmasosaa henkilöstöstä on joko lomautettuna, tai he ovat siirtyneet uusiin tehtäviin muualle.

Osa toiminnasta jatkuu kuitenkin entisellään, muun muassa Svenska nu. Tänä vuonna Suomi on myös Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaa, mikä osaltaan merkitsee jonkin verran ohjelmaa.

– Pohjoismaiselle agendalle on nyt suuri kysyntä, Kronman sanoo.

Vuoden isoimpiin teemakokonaisuuksiin kuuluu muun muassa Suomen ja Ruotsin välinen puolustusyhteistyö.

– Siinä on juuri nyt meneillään intensiivinen vaihe.

Muut isommat teemat käsittelevät muun muassa integraatiota ja sananvapautta.

– Odotan innolla niitä ohjelmamuotoja, joissa rakennamme helminauhan tutkimalla samaa tematiikkaa useammalla paikkakunnalla.

Esimerkiksi syksyn aikana Hanasaari järjestää ohjelmaa, joka liittyy turvapaikanhakijoiden odotusaikaan. Pohdinnassa on, miten siitä tehtäisiin heille mielekkäämpää.

– Toistamalla samaa teemaa ja tekemällä töitä viranomaisten kanssa paikallisella tasolla saamme paremman käsityksen tilanteesta ja syventävän kuvan kahdenvälisissä kysymyksissä.

Gunvor Kronmanin mukaan Hanasaarelle on myös terveellistä saada täydentävä kuva tilanteesta, eikä vain keskittyä pääkaupunkiseudun näkökulmaan.
 

Ilmakuva Hanasaaresta.
Ilmakuva Hanasaaresta.

Uusia yleisöjä

Uutta tälle vuodelle on, että Hanasaari toimii monella eri paikkakunnalla.

– Järjestämme myös paljon ohjelmaa Ruotsissa. On opettavaista tehdä töitä uusilla tavoilla. Voin hyvin kuvitella, että jotkin tavat saavat jatkoa myös sen jälkeen, kun olemme muuttaneet takaisin Hanasaareen, Gunvor Kronman sanoo.

Hänen mielestään on ollut mielenkiintoista vierailla muiden lavoilla, ja mukautua sen mukaan.

– Yhteistyökumppaneidemme avokätisyys on ilahduttavaa, ja on mukavaa saada uusia yleisöjä.

Toimittuaan Hanasaaren toimitusjohtajana kahdentoista vuoden ajan Gunvor Kronman kuitenkin ikävöi sekä rakennusta että ympäristöä Hanasaaressa.

– Ympäristössä ei ole mitään vikaa nytkään, mutta Hanasaaren sijainti ja arkkitehtuuri on uniikkia. Omassa rakennuksessa on myös jotain erikoista, Kronman sanoo.

Hän uskoo evakosta kuitenkin olevan hyötyä Hanasaaren imagolle.

– Nyt muut saavat nähdä, mitä Hanasaari on ilman rakennustaan. Usein meidät mielletään ennemmin paikaksi kuin toimijaksi.

Suunnitelmat ja strategiat talon uudelleen avaamiseen reilun vuoden päästä ovat jo käynnissä. Avajaiset ovat myös osa Suomen virallista 100-vuotisjuhlaa.

– Kesäkuussa 2017 avaamme jälleen Suomen pohjoismaisen ikkunan, luvassa on todella hienoa ohjelmaa, Kronman lupaa.

Hänen mukaansa on olemassa ongelmia ja kysymyksiä, joista pitäisi keskustella enemmän - esimerkiksi siitä, miten Suomi  ja Ruotsi paremmin voisivat varustautua tulevaisuutta ajatellen.

– Haluamme kerätä kysymyksiä ja resursseja suuremmiksi kokonaisuuksiksi, joista olisi hyötyä isommalle yleisölle. Varsinkin Suomelle suhteet Ruotsiin ovat erittäin tärkeitä.

Lue lisää Hanasaaren historiasta

Teksti: Michaela von Kügelgen / Addeto
 

Tags: hanasaari

Arkisto

Uusimmat uutiset