Toisenlaisia siirtolaisia tutkitaan uudessa kirjassa

Kaikki siirtolaiset tai maahanmuuttajat eivät ole samanlaisia. Pohjoismaista Etelä-Eurooppaan muuttava eroaa pohjoiseen muuttavasta afrikkalaisesta. Näin toteaa tutkija Catrin Lundström uudessa kirjassaan.

– Halusin muuttaa maahanmuuttoon liittyvän keskustelun fokusta. Migraatio itsessään ei ole kytkettynä heikentyvään luokkatasoon, kaikki riippuu siitä kuka muuttaa ja minne. Espanjaan muuttavalla pohjoiseurooppalaisella ei ole paljon yhteistä ruotsalaiseen lähiöön muuttavalla afrikkalaisella, Carita Lundström sanoo Linköpingin yliopiston tiedotteessa.

Lundström toimii tutkijana Linköpingin yliopistossa. Tuoreessa kirjassaanWhite Migrations: Gender Whiteness and Privilege in Transnational Migration Lundström on tutkinut ruotsalaisia naisia, jotka ovat muuttaneet USA:han, Singaporeen ja Espanjaan.

Lundströmin mukaan nämä naiset edustavat etuoikeutettua ryhmää – he voivat itse päättää muuttavatko vai ei. Riippumatta siitä, mihin he joutuvat, he kuuluvat yhä edelleen ylempään yhteiskuntaluokkaan.

– Valkoihoisuus on ylikansallista pääomaa. Singaporessa voi nähdä,
miten eurooppalaiset siirtolaiset seuraavat brittiläisten uudisasukkaiden
jalanjälkiä, Lundström sanoo.

Lundströmin kirjan White Migrations: Gender Whiteness and Privilege
in Transnational julkaisee Palgrava McMillan.

Tags: muuttoliike

arkisto

uusimmat uutiset