Suomi ja Ruotsi kuuluvat Euroopan tasa-arvoisimpiin maihin

Ruotsi on Euroopan unionin tasa-arvoisin maa ja Suomi kolmanneksi tasa-arvoisin maa. Tämä selviää Euroopan tasa-arvoinstituutin, Eigen, vertailusta.

Erot Suomen ja Ruotsin välillä eivät kuitenkaan ole suuria. Eigen tasa-arvoindeksin mukaan Ruotsi on Euroopan tasa-arvoisin maa. Asteikoilla 1–100 Ruotsi saa 74,3 pistettä ja Suomi 73,4. Suomen ja Ruotsin välissä on Tanska, joka saa 73,6 pistettä.

Tasa-arvoindeksi jakautuu kuuteen osa-alueeseen: työ, raha, tieto, aika, valta ja terveys. Vaikka Suomi pärjää vertailussa hyvin, Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Eeva Raevaara muistuttaa, että kyseessä ei kuitenkaan ole mikään huipputulos.

– Meillä on vielä paljon tehtävää, sillä olemme yli 25 pisteen päässä täydellisestä, Raevaara sanoo Helsingin Sanomille.

Keskimäärin Euroopan unionin maat saavat 54 pistettä. Huonoiten pärjää Romania, joka saa ainoastaan 35,3 pistettä. Eigen verkkosivuilla voi tutustua tarkemmin jokaisen maan tilanteeseen ja vertailla maita keskenään.

Sekä Suomi että Ruotsi ovat siis selvästi EU-maiden keskiarvon yläpuolella. Varsinkin vallan, ajan ja tiedon puolesta tilanne on huomattavasti parempi Suomessa ja Ruotsissa kuin monessa muussa EU-maassa. Esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa naiset ovat paremmin edustettuja sekä poliittisesti että taloudellisesti verrattuna moneen muuhun EU-maahan.

Tietoa Eigen tasa-arvoindeksistä
Eigen tasa-arvovertailun visualisointi
Helsingin Sanomat 
 

Tags: tasa-arvo

arkisto

uusimmat uutiset